29.1.

Kello herättää klo 04.00, kyyti on sovittu 04.50, joten aamutoimet rauhallisesti ja viimeiset kamat rinkkoihin. Sit kamat kantoon ja menoksi. Reijo on totuttuun tapaan hyvissä ajoin meidän alaovella ja pääsemme lähtemään sovitusti liikkeelle. 10 minuutin ajon jälkeen muistamme, että evässämpylät jäi jääkaappiin, no siellä ovat.

Tärkeimmät tavarat pakkausta vailla!

Lentokentällä rinkat baggagedroppiin ja turvatarkastuksesta läpi, ilman ongelmia, vaikka aluksi hieman jännitettiin, miten lääkkeiden kanssa käy.

Millalle kahvi Starbucks -automaatista (portin 31 vieressä) ja sit hetken hengailun jälkeen koneeseen. Lentokapu ilmoittaa et jäänestolaitteistossa on vikaa ja katotaan 10 minsan päästä et lähdetäänkö mihinkään! No 15 minsan päästä lähdettiin sit liikkeelle eli vika saatiin korjattua (kait).

2 tuntia ja 40 minuuttia myöhemmin saavuimme Amsterdamiin parikyt minsaa myöhässä ja siittä sit kohtuu reippaasti vaihdoimme terminaalia ja kävelimme lähes suoraan seuraavaan koneeseen.Tämä KLM:n lento lähti ajallaan, siinä sitten taas piti keksiä tekemistä lähes 11 tunniksi. No toisaalta ei se noissa nykyisissä mannertenvälissä koneissa oo ongelma, tällä kertaa tsekkasin neljä elokuvaa ja lopun aikaa kuuntelin musiikkia.

Kohtuu iso lenkki Amsterdamista Kuubaan, paluumatka oli 1,5 tuntia lyhyempi...

Saavuimme Havannaan noin klo 15.30 paikallista aikaa (eli 22.30 Suomen aikaa) ja siittä tullimuodollisuuksien kautta rahanvaihtoon ja sitten taksilla casa particulariimme, ei tämä kyllä mikään semmonen casa ole mistä mä oon lukenu, vaan tää on vuokrakämppä, mut ei ongelmaa, vaan tää on tosi cool!

Martin Josen lentokenttä Havannan lähistöllä.

Kello oli jotain kuuden maissa ku piti etsiä vielä murkinapaikka ja majoituksemme lähistöltä semmoisen bongasimme. Taisi olla Iranilainen ravintola, mutta ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tepastelimme takaisin kämpille ja kello oli about 20.30 eli hyvä uniaika tälle illalle. Huomenna alkaaa sit oikeesti se Kuubaan tutustuminen...

30.1.

Herätys klo 7.00 eli klo 14 Suomen aikaa. Pari omituista heräämistä keskellä yötä vain ihmettelemään et paljohan kello jo on. Aamiainen kämpän viereisessä raflassa ja sitten oltiinkin valmiita old timer -ajeluun eli tommmosella vanhalla jenkillä pitkin kyliä cruisailuun.

Meidän cruising automme erikoisuus oli, et siinä oli alkuperäinen moottori (vuosimalli 1954)!

Oppaamme Lydia tuli ajallaan paikalle ja samoin kuskimme. Ajelimme muutamat nähtävyydet läpi niillä hetkeksi pysähtyen ja Lydia kertoi niistä muutakin kuin mitä Lonely Planet osasi kertoa, joten onnistunut ajelu. 

Jose Martin aukio ja hänen muistomerkkinsä, sekä jotain turisteja.

Voisi kuvitella olevansa syvemmälläkin metsässä, mutta sitä onkin vain Havannan "keskuspuistossa".

Lydia jatkoi meidän kanssa vielä reilut pari tuntia "vanhassa kaupungissa" kävellen ja sinä aikana kävimme läpi neljä Plazaa ja katedraalin ja monta muutakin paikkaa. Eipä olla ennen oltu tommosella tourilla, mutta ihan positiivinen kokemus tämä ehdottomasti oli!

Pilvien hälvettyä kaikki näytti kirkkaammalta! Kuvassa Hotel National.

Lydia jätti meidät Plaza Viejalle ja me suuntasimme siittä suoraan bisselle Havannan vanhimpaan mikropanimoravintolaan Factoria Plaza Viejaan. Tuopit kurkkuun ja sitten ruokaa. 

Plaza Vieja ja Factoria Plaza Vieja (keltaisessa rakennuksessa).

Lonely Planet suositteli ravintola Paladar Dona Eutimia ja siihen suuntaanhan me sitten lähdimme tepastelemaan. Perille päästyämme totesimme sen olevan tupaten täynnä ja lisäksi jonoakin oli reilusti, joten menimme viereiseen raflaan (nimi ei muistissa) ja kelpo murkinat (hummeria ja jotain paikallista possumättöä) vedimme nassuun.

Kirkko joka ei enää ole kirkko vaan bilepaikka, loistavaa hyötykäyttöä!

Ruoan päälle taivalsimme suklaamuseoon, joka kyllä oli enemminkin kahvila/myymälä, jossa oli hieman vanhoja suklaan tekovälineitä vitriineissä. No ostin hieman suklaata (voin sanoa muuten, et suklaa sulaa lämpimässä) ja jatkoimme matkaa. Kävelimme takaisin Plaze Viejalle ja sen yhdessä olevaan kahvila/paahtimoon ja ostimme hieman tuliaiskaffeja jo valmiiksi. Oli hauska seurata kahvin paahtoa kohtuu pienellä paahtimella.

Just nyt paahdettua kahvia ostamassa...

Sitten suuntasimme Havana Club Casaan ja pitihän se päästä katsomaan miten sitä rommia oikein tehdään. Kierros ja pikkumukillinen 7 vuotiasta maksoi 7 CUC:ia. CUC on toinen paikallisista valuutoista, sen vaihtokurssi on about yks yhteen euron kanssa, joten se on helppoo, mut sit kun täällä on toinenkin valuutta eli CUP joka on noin 25 kertaa pienempi. No aikakin tähän mennessä kaikki hinnat on merkitty hyvin ja seteleistäkin näkee heti kummat on kumpia.

Siellä sitä melassiviiniä on porisemassa, muutaman muun vaiheen jälkeen siitä sit tulee rommia.

Kierroksen jälkeen kävelimme Capitolio -talolle, joka yllättäen oli remontissa ja sinne ei päässyt sisään, no komee pytinkihän se silti on. Ruokahammasta alkoikin jo kolottamaan ja ruokapaikaksi valikoitui El Chanchullero, ravintola missä Ernest Hemingway ei koskaan käynyt! Monet paikat täällä hehkuttaa kuinka Ernesti (kertooko tämä siitä, että tämä maa elää menneisyydessä?) on käynyt täällä ja tämä oli hänen lempparipaikkansa etc, joten tässä oli jotain erilaista. No ainakin ruoka oli hyvää, sitä oli riittävästi ja se oli oikeesti todella halpaa! Testasin ekan rommipohjaisen drinkin täällä eli normi daiqirin, mutta en kyllä vielä tykännyt siitä, ehkä tän loman aikana mä löydän sen rommimakunystyrän jolla alan pitää ko juomasta.

Capitolio, tää muistuttaa mua jostain muusta tönöstä?

No kun niitä Hemigwayn mestoja täällä kerran hehkutetaan, ni seuraavaksi päädyimme sellaiseen. Daiqirikehto, kuten he itseään mainostavat. Otin sitten mansikkadaiqirin ja ei, ei sekään maistunut hyvälle, ehkä kuitenkin hieman paremmalle ku se edellinen... tai oikeestaan viimeset kulakset ihan ookoolle! Oisko tässä siis vielä mahdollisuus oppia juomaan rommia?

Ernestin patsas pönöttää vasemmalla nurkassa.

El Floridita- baarin edestä otimme allemme ihmeellisen koppimopotaksin ja huristelimme kämpille, jossa olimme jo ysin maissa. Nyt unille, ni eiköhän se sisäinenkello ala tästä kääntymään...

31.1.

Heräily ennen herätyskelloa on aika mukavaa, no tosin tänään herättiin klo 7.30 paikallista aikaa, mutta päästiinpähän ajoissa liikkeelle. Aamiainen tutussa paikassa ja sitten tepastelemaan lähes päämäärättömästi.

Propagandaa...

Kävelimme ensin avenida 23:sta pitkin kohti Maleconia ja katselimme valmiiksi kaupat mistä voisimme takaisin tullessa ostaa vähän matkajuomaa huomiseksi. Pysähdyimme torilla jossa oli myynnissä turistikrääsää ja sitten olimmekin jo rantakadulla eli Maleconilla. 

Maleconia keskustan suuntaan.

Sitä muutama kilometri vanhaan keskustaan päin ja sitten katsoin kartasta, että on aika lähteä poukkoilemaan etelään. No muutamat kilometrit ja käännökset myöhemmin olimme hieman eksyksissä, mut kun mihinkään ei ollut kiire, niin jatkoimme vain kävelyä. Jossain vaiheessa aina näkyi joku "tuttu" maamerkki ja sittten jatkoimme johonkin suuntaan ja lopulta pääsimmekin sinne minne jossain välissä olimme päättäneet pyrkiä.

Maceo, yksi Kuuban vapauttajista, siis Espanjan kynsistä.

Koko Kuuba on täynnä näitä, värikkäitä taloja ja vanhoja autoja!

Kävelimme taas rantakatua joka jossain vaiheessa muuttuisi Maleconiksi, mutta nyt olimme aivan toisessa päässä katua. Sieltä löytyy Havannan suurinpala vanhaa kaupunginmuuria, jota nyt ei kuitenkaan sataa metriä enempää enää ole jäljellä. 

Suurinpala muuria.

Seuraavana kadulla tuli vastaan artesaanien kauppakeskus ja siellä meillä vierähtikin tovi. Lopulta nälkä yllätti ja oli pakko tulla pois tyrkkymyyjien tyyssijasta. Kuitenkin sellanen kannattaa muistaa, että jos menet tänne ja löydät jotain todella kivaa esim kotiin vietäväksi, niin osta se täältä! Luultavimmin et löydä juuri sitä samanlaista mistään Kuubasta, vaikka lähes samanlaisia löytyykin pilvinpimein! Ps. kokemusta on :D 

Vierestä löytyi panimoravintola johon piti tietenkin mennä oluselle ja syömään. Cerveceria Antiguo Almacen de la Madera y El Tabaco -ravintolasta oluet tulivatkin rivakasti, mutta ruokia odotimme lähes tunnin ja kun palvelu oli ala-arvoista jopa täkäläiseen mittakaavaankin, ni ei valitettavasti voida suositella tätä paikkaa kenellekkään :/

No masu oli täynnä ja jatkoimme jälkiruoalle "Hemingwayn" Mojito paikkaan eli La Bodeguita del Medioon. Tyylikäs ravintola ja Mojitot pöytään, vain 5CUC (noin 5€) kappale! Milla ei vieläkään tykännyt, mut ehkä mä alan jo sulamaan...

Ernestin lempparipaikka tai sit se on vain urbaanilegenda, mut mojitot oli ihan ok.

Mojitojen jälkeen jatkoimme kävelyä Museo de la Revolutionille joka oli jo kiinni, mutta ei me mitään museoihmisiä ollakkaan, vaan kävelimme vain talon ympäri jossa oli meille tarpeeksi nähtävää, kuten vene jolla vallankumous porukka 1956 ajoi Kuubaan Meksikosta ja tankki jota Che Guevara käytti Sikojenlahdella 1961.

Granma

SAU-100

Kun kävelemään oli lähdetty, niin tepastelimme vielä koko Maleconin matkan takaisin avenida 23:lle ja etsimme niitä kauppoja mitä aamulla täältä bongattiin... no kaikki oli mennyt kiinni klo 18. Tässä kohtaa pitää kertoa et jos/kun tänne joskus tulette, niin muistakaa, että autot ei väistä jalankulkijoita, vaan juurikin toisinpäin! Ja ei, ei käyny mitään läheltä piti tilanetta, mut olisi voinut :)

Kun kauppaa ei löytynyt, kävelimme parin korttelin päähän ravintola La Torreen syömään. rafla sijaitsee hervottoman kokoisessa kerrostalossa 33 kerroksessa. Kivat näkymät pimeällä, mut varmasti myös valosan aikaan.

Maleconia toiseen suuntaan.

La Torresta keskustaan päin, ois pitäs käydä täällä myös valosan aikaan :/

Ruoan jälkeen etsimme tovin taksia ja kun sitä ei heti löytynyt kävelimme vielä reilun 3 kilsaa majotukselle ja sit pitikin laittaa kamat kasaan, koska aamusta jatketaan matkaa maaseudulle!

1.2.

Asujaimistomme kyyppari sanoi eilisiltana, että tämän aamun aamiainen on ok, mennään vain heiluttelemaan voucheria sinne ovelle, ni aamiaista tulee... No melkee se meni näin, vain semmonen mutta oli hommassa, että ravintola aukesi klo 7.30 ja meidän kyyti lähtisi samaan aikaan. No ravintolan henkilökunta ei tiennyt tämmösestä järjestelystä, eikä siellä ollut kokkia niin aikaisin paikalla, mutta jollain ilveella Milla sai puhuttua meille take-a-way aamiaiset, on se aika emäntä!

No hyvissä ajoin matkaan! Taksi tuli parikyt minsaa myöhässä ja mietimme jo, et miten me keritään bussiasemalle ajoissa... No kerettiin joo, sinne ajoi sen parikyt minsaa, joten sit olikin edessä tunnin odotus. Sinänsä parempi olla ajoissa, mut ku meillä oli pre-bookatut liput, ni oltais voitu tulla viime tipassakin. Ne joilla ei ollut etukäteen ostettua tikettiä, jäivät Havannaan.

Milla jonottaa tekemään checkinniä bussiin.

About 180 kilsaa oli tää etappi pitkä ja kestoksi oli ilmoitettu 3 ja puol tuntia. Etenimme kuitenkin tosi rivakasti, joten olisimme voineet olla perillä lähes aikataulun mukaisesti, mutta tauko jossakin puolivälin luonnonpuiston turistikylässä piti meidät aikataulusta noin puoli tuntia myöhässä. Piipahdimme matkalla myös Pinar del Rion kaupungissa.

Pysäkki Parque Nacional La Guirassa.

Pinar del Rio, samat värit, mut matalammat talot ku Havannassa.

Perille päästiin ja sehän se aina on se tärkein asia! Taapersimme vajaan kilometrin meidän Casallemme La Gran Familialle ja saimme oikein tervetuliaisjuomat! Samalla kun joimme juomia, talon isäntä kertoi alueesta... tuli ihan vähän semmonen pakettimatkafiilis, mut se meni äkkiä ohitse. 

La Gran Familia Casamme oli erittäin mukava, mutta hieman keskeneräisellä alueella.

Vinales näyttää ja kuulostaa kivalta pikkukylältä keskellä kukkuloita, mutta, mun mielestä se on hieman turistihirvitys, kylässä on 300 casa particularia eli asuntoja joiden perheet vuokraavat yhtä tai useampaa huonetta. Ottaen huomioon, että kylässä on ehkä 400 taloa, ni se on aika paljon! Pääkatu on melkee bilekatu jne... Onhan tää kivassa laaksossa, mut en tiiä... tuu ite kattoo jollet usko!

Vinalesin keskusplaza.

Lonely Planet suositteli kahta ravintolaa täällä ja käytiin sit heti kokeilemassa toista, Casa de Don Tomasia... ei voi mitään, mut ei se kyl ollu kummonen.

Käyskenneltiin ympäri kylää ja ostettiin muutamat oluet matkaan ja päätettiin kävellä La Ermita -hotellille katsomaan auringonlaskua. Kaupoista sen verran, et täällä ostetaan sitä mitä kauppiaat myy, ei sitä mitä on kaupoissa! Esim tänään ei saanut kuplavettä yhdestä kaupasta, mutta toisesta sai... älä kysy, en tiiä miksi! No kaikkea saatiin ku tarpeeks kierrettiin. Ermitalle käveli noin puol tuntia ja olimmekin hyvissä ajoin paikalla ja saimme hyvän pöydän hyvällä näköalalla. Siinä sitten rommijuomaa nauttien odotimme, että aurinko laski runsaan pilviverhon takana kukkuloiden taakse... huoh! 

La Ermitan näkymät tai siis pilvet.

Tämän jälkeen tepastelimme casalle. Istuimme hetken casan katolla olevalla terassilla ja nautimme hiljaisuudesta sekä oluesta.

2.2.

Aamu aikoi casan hyvällä aamiaisella ja sitten kävelykierroksella Vinalesin laaksossa, siis ihan oppaan kanssa. 

Peruskuormajuhtia Kuuban maaseudulla.

Starttasimme kylän keskustasta ja kävelimme kylän laitamille jossa tutustuimme Kuubalaisiin kasveihin, kukkiin ja puihin. Ihastelimme maisemia (joo, kyllä ne on ihan hienoja) ja sitten saavuimme tupakkapellolle. 

Tupakkaa kasvamassa eri rytmissä.

Tupakka on erittäin tärkeä maataloustuote Kuubassa ja etenkin täällä Vinalesissa. Kasvina tupakka näyttää ihan joltain normaalilta kasvilta, mutta jatko prosessointi tekee siitä mitä se sit onkaan... Näimme myös miten helppoa, mutta tarkkaa se jatkokäsittely on kuivatuksesta fermentointiin etc. Toki normaalit röökit tehdään eri tavalla ku miten nää täällä tekee, koska nää tekee vain loistavia sikareita tupakastaan. Mielenkiintoista tietenkin oli, että miten valtio/maaviljelijä suhde täällä on ja sehän on niin, et valtio "vie" tupakasta 90 prosenttia ja viljelijä saa 10 prossaa! Kuulostaa pahalta, mutta kyllä viljelijä kuulemma saa korvauksen siitä 90 prosentista ja sit se voi myydä oman osuutensa tai vaikka käyttää itse.

Ei ollu viljelijällä montaa kahvipuuta, mutta hyvät kaffet niiden sadosta silti keitti.

Tupakanviljelijä harrasti sivutoimenaan kahvin kasvatusta ja muutamasta puustaan keräsi satoa ihan kivasti. Hän kuivatti pavut auringossa ja paahtoi omalla "liedellään"! Kahvi mitä hän meille keitti omista pavuistaan oli loistavaa! Hän myös möi pieniä eriä omia papujaan ja pakkohan niitä oli ostaa puolilitraa.

Kohtuu perinteinen paahtomenetelmä kahvipavuille.

Kahvihetken jälkeen jatkoimme matkaa peltojen lomitse ja oppaamme kertoi, että sade on täällä tärkeää, no tokihan se on maataloudelle tärkeää, mutta erityisesti Kuubassa, koska esimerkiksi viime vuonna Vinalesin laaksossa ei satanut koko vuonna, joten maanviljelijät ei saaneet ollenkaan satoja eli heillä ei ole mitään kastelujärjestelmää täällä!

Kuivalta näytti laaksossa nytkin!

Sitten saavuimme tupakankuivatus latoon ja siellä tupakanviljelijän poika kertoi meille tupakan jatkoprosessoinsta lisää ja näytti miten kääritään oikeaoppisesti aito kuubalainen sikari! No hienoa käsityötähän se on ja vajaassa 4 minuutissa mulla oli kädellä juuri kääritty sikari ja polttaahan sitä tietenkin piti! Ei voi sanoa muuta ku, että se maistu todella hyvältä!

Tupakankuivatuslato, täällä tupakkaa kuivatetaa muutama viikko ja sitten sitä fermentoidaan reilu vuosi.

Kierros jatkui Hiljaisuuden laaksoon ja joo siellä oli hiljaista, siellä tapasimme maanviljelijän joka oli aloittanut sikarin polton kuusi vuotiaana, hän oli nyt 76 vuotias ja hän haukkuikin röökin maanrakoon ja sanoi, että sikari päivässä on hänen kuntonsa salaisuus...

Hiljaisuuden laakso! Työkoneetkaan ei liiemmin melunneet.

Korppikotkien kaarrellessa yllämme kävelimme kierroksen loppuun ja pysähdyimme ravintolaan jossa nautimme taas rommijuomia! Mä ehkä löysin nyt sen oikean rommin joka on nimeltään Alabao, harmi vain et jos tykästyn siihen liikaa, ni sit sitä pitää tulla hakemaan täällä Pinar del Rion laaksosta, sitä kun ei muualta saa.

Jotenkin oli rauhalliset maisemat.

Tsekkasimme huomiselle päivälle bussiaikataulut ja söimme lounasta kylällä. Kävin ostamassa nettikortin jolla saa surffata 5 tuntia netissä (siis langattomassa). No surffata on vähä väärä sana, sen verran hidasta on homma. No kuponki maksoi 7,5 CUC:ta, joten ei se nyt vielä konkkaan meitä ajanut. Ja tärkeintähän oli et sain veikkaukset tehtyä ja faceen päivityksen :)

Lounaan jälkeen haimme Mölkyn matkaan ja menimme paikalliselle urheilukentälle (paras vaihtoehto) heittelemään palikoita. Muutamat lapset innoituivat meidän kanssa myös "pelaamaan".

Kohtuu hyvä nurmialusta Mölkylle.

Pelien jälkeen tepastelimme vielä useamman kilometrin ennen kuin päädyimme casallemme, johon olimme tilanneet päivällisen casan pitäjiltämme. He grillasivat meille hummerit ja ne oli kyllä parhaat tähän mennessä tällä saarella, sikahyviä ne ei kuitenkaan olleet.

Hummeria, riisiä ja hernekeittoa! Paikallista herkkua!

Päivällinen nassussa piti lähteä katsomaan paikallista biletystä eli livemusiikkia ja salsan tanssijoita. Kylän paras paikka tähän oli Centro Cultural Polo Montanez -ravintola. No bändi oli hyvä ja jotkut tanssijat varmasti ammattilaisia, mut tunnin katselu riitti meille ja sit lähdettiin koisimaan...

Centro Cultural Polo Montanez -raflassa bileet pystyssä.

3.2.

Nukuttiin "pitkään" kun oli oma aikataulu, aamiaisen jälkeen teputimme kylän keskustaan ja odottelimme bussia tovin, ostin siinä samalla  pari pulloa sitä Alabao -rommia, joten voin sit vielä kotona nutustella rommijuomia...

Ajoimme dösällä Intiaaniluolalle ja kävimme tsekkaamassa luolan. 5 minuuttia kävelyä ja sit 10 minuuttia veneellä pois luolasta... Ihan kiva, mut ei mitenkään mullistava. 

Kävely luolalta toisella antoi enemmän kuin itse luolat :/

Seuraavalle luolalle kävelimme, se oli luola johon orjat joskus ammoisina aikoina olivat piiloutuneet kun olivat karanneet omistajiltaan, no valitettavasti tämä nähtävyys oli surkeampi kuin tuo ensimmäinen, joten siitä ei jääny paljoo kerrottavaa...

Vinalesin laakso

Nälkä kurni masussa ja ajoimme dösällä Horizontes Los Jazmines -hotellille, sieltä oli hyvät näköalat laaksoon ja ruokakin oli syötävää. Sitten vuorossa oli dösäily maalaukselle, joka on tehty 1959, mutta on vähä niinku esihistoriallinen... Olihan se iso eli noin 120 metriä leveä, mutta siinä se sit olikin. Ei edes noustu bussista, se kertokoot tästä nähtävyydestä. 

Mural de la Prehistoria

Ajoimme siis takaisin kylään ja kävimme varaamassa pöydän Cocinita del Medio -ravintolasta. Casalla pakkailimme tavaroita rinkkoihin, koska huomenna on pitkä siirtyminen Cienfuegosiin, noin 8 tuntia bussissa! Istuimme sitten casamme katolla oluita ja mojitoja siemallen ja katsoimme auringonlaskua. Sitten menimme päivälliselle, pöytävaraus oli tosiaan tarpeen, koska ravintolaa on kehuttu kaikissa oppaissa ja se on todella suosittu. No söimme ja ruoka oli hyvää, mutta että jotenkin todella erikoista, ni en nyt voi sanoa. Kalliimpaa se oli ku muualla :)

Odotettavissa auringonlasku. Casan kattoterassi ei ollu ihan vielä valmis.

Ruoan jälkeen kello kipitti pitkällä illassa, joten menimme viimeistelemään pakkauksen niiltä osin kun pystyimme ja sit tutimaan.

4.2.

Kello herätti 5.00! Aamiainen 5.30 ja 6.45 bussissa... Matka Cienfuegosiin alkoi.. Busseilun olisi tarkoitus kestää about 8 tuntia, joten torkut heti alkuun ois ihan kivat. No bussi lähti hieman myöhässä (ylläri!) ja eka pysähdys oli noin tunnin ajon jälkeen! 

No se oli vain pikainen pisutauko, mut jos stoppeja tulis tätä tahtia, ni ei ihme jos matka kestää sen 8 tuntii... No tän ekan stopin jälkeen ajettiinkin sit lähes 5 tuntia putkeen (dösässä ei ollut vessaa tai siis oli, mut se ei ollu käytössä). 

Tää Viazul oli parhaasta päästä ja tääki oli jo nähny parhaat päivänsä.

Kaikki suunnilleen nukkui koko matkan ja seuraava pysähdys olikin 40 minuuttinen eli kuskien lounastauko. Me syötiin jädet ja loput eväät mitä Gran Familian emäntä pisti meille matkaan. Tauon jälkeen reilu tunti ja olimme Cienfuegosin Viazul -asemalla.

Monien muiden casojen omistajat olivat tarjoamassa omia majoituksiaan kaikille bussista nousseille, mutta me jatkoimme kävellen heti matkaa kun olimme saaneet rinkkamme auton syövereistä. Matkaa casalle oli ehkä noin kilsa, mutta nopeasti se taivallettiin ja vastaanotto oli jälleen mukava. 

Casamme isäntä selitti meille casan jutut ja näytti sitten paikat, sovimme huomisen aamupala-ajan ja sitten heitimme kamat huoneeseen ja olimme valmiit kaupungin tutkimiseen!

Cienfuegos Center Luis Emilio & Odalys eli majoituksemme Cienfuegosissa.

Cienfuegosissa ei hirveesti ole meganähtävyyksiä, mutta kaupungin torin laitamilla olevat talot laskettaneen sellaisiksi. Niitä on korjailtu Unescon rahoilla entiseen loistoonsa. No plaza on nopeasti nähty ja siitä jatkoimme matkaa kaupungin vanhimmalle hautausmaalle, se on perustettu 1837 ja ilmeisesti monia hautoja ei ole korjailtu sen jälkeen.

Cementerio la Reina, osa haudoista oli hieman heitteillä.

Matka hautuumaalle meni joutuisasti kävellen, ei niin hyvässä hapessa olevien asujaimistojen läpi. Paluumatkalla poikkesimme etsimässä kaupungin julkista hiekkarantaa, mikä siis näkyy kartoissa, mutta koska sinne olisi pitänyt kulkea kaatopaikan läpi, jätimme sen väliin...

Vaikka meri näkyykin jo, ni ei jaksan taivaltaa tästä läpi et ois nähny sen biitsin...

Päästyämme takaisin pää plazalle jatkoimme matkaa paikallisen Maleconin alkuun jossa olevalta laiturilta oli kivat näkymät moneen suuntaan. 

Kun aurinko oli laskenut, otimme vielä oluset rantakahvilasta. Jotenkin koko loman on tuntunut, että syömme koko ajan ja taas oli nälkä! Etsimme erästä tiettyä ravintolaa aivan eri suunnasta kuin missä se sijaitsee (liikaa uusia kadunkulmia pienessä ajassa) ja tämän huomattuamme otimme suunnilleen lähimmän paikan mikä tarjoaa ruokaa...

Aurinko laskee Cienfuegosissa.

Päivällis/illlallinen  nassussa tallustimme casallemme, jotenkin ei tuntunut vielä uniajalta, joten otimme Vinalesista jääneen sikarinjämän ja menimme casamme kattoterassille juomaan bisseä ja imemään sikaria... Only once in Cuba!

5.2.

Aamu urkeni ja tälle päivälle olimme sopineet kaupunkikierroksen Santa Claraan. Matkaa Cienfuegosista Santaan on noin 70 kilsaa ja sehän meni jouhevasti loistavan kuskin ja hänen Ladansa kanssa. Kuski oli autostaan innoissaan kun kerroimme et Suomessa ei paljon enää sellaisia löydy ja lisäksi kun kerroin et meidänkin perheestä sellainen on joskus löytynyt. Täällä autot ei oo kertakäyttökamaa, vaan tähänkin yksilöön oli moottori vaihdettu aikojen saatossa. Nykyisin liikkeestä vastasi Toyotan joku dieselmosa.

Kuski ja Lada.

Perillä Santa Clarassa menimme ensin Che Guevaaran muistomerkille tai siis muistoplazalle. Mies on täällä todella juhlittu kansallissankari ja sen kyllä huomasi tämän systeemin koosta ja ylläpidosta. Koko hässäkkä on rakennettu 1997 kun CIA ja Bolivia luovutti Che:n jäännökset Kuubaan. 

Massiivinen patsassysteemi Chen muistomestassa.

Memorial huoneen ja museon kiersi kohtuu nopeasti ja sinne ei saanut ottaa mukaansa laukkuja, kameroita tai edes kännyjä, joten tämmönen espanjaa taitamaton ei pysty edes jälkikäteen tsekata, et mitä niissä kaikissa jutuissa luki mitä siellä museossa oli...

Patsaan takaa pääsee museoon ja "hautamestaan".

Muistelon jälkeen ajoimme kaupungin keskustaan ja kuski jätti meidän keskusplazalle tunniksi... Tutkimme torin ympäristön pikaisesti ja sitten otimme matkaopuksemme ja katsoimme lähinähtävyydet siitä, no mitään must -juttua ei löytynyt, joten menimme oluelle torin laitaan. 

Kun tunti oli kulunut, näimme Ladamme ja hyppäsimme kyytiin. Ajoimme toiselle tärkeälle vallankumous muistomerkille eli paikkaan jossa Che kumppaneineen suisti Batistan joukkojen huoltojunan raitelta ja tämä on yksi käännekohdista vallankumouksen onnistumisessa. 

Parque del Tren Blindado.

Tästä jatkoimme matkaa pysähtyen Che:n ja lapsen -patsaalle ja siittä kukkulan juurelle jonka laella Che:n joukot odottivat ennen junaiskua. Sieltä oli kivat näkymät koko laaksoon.

Che ja skidi, patsas oli täynnä pieniä yksityiskohtia, nämä oli taksomiehen mukaan tärkeitä!

Loma del Capiron näköalapaikka ja joku hirveä neuvostomallinen muistomerkki.

Näkemisten jälkeen ajoimme takaisin Cienfuegosiin. Olimme ajoissa perillä ja lähdimmekin heti kävelemään Maleconia etelään eli kohti Punta Gordaa. Söimme lounaan ja sitten menimme ihan niemen kärjessä olevaan puistoon pelaamaan mölkkyä. 

Mölkkyä Punta Gordassa

Siinä muutamat pelit pelattuamme ja esiteltyämme lajia muutamalle kiinnostuneelle (lapsia) siirryimme katsomaan auringonlaskua. No koska lapsilla meni peleissä hieman liian pitkään oli aurinko kerennyt sujahtamaan horisonttiin, joten se siittä laskusta, tuleehan noita. 

Vain vähän myöhässä auringonlaskusta...

Istuskelimme silti vielä tovin rannalla ja oluttahan siinä kului. Siirryimme nälän iskettyä viereiseen ravintolaan Palacio de Valleen ja söimme hyvät illalliset. Sitten tuli aika lähteä kotia kohti ja vaikka aluksi olimme sitä mieltä, että kävelemme, niin laiskuus iski ja ajoimme riksalla casalle.

6.2.

Taas aikainen herätys, koska edessä oli siirtyminen seuraavaan kaupunkiin. No tällä kertaa siirtymä oli vain noin 1,5 tuntia eli Trinidadiin. Taisimme saapua kaupunkiin jopa hieman etuajassa, koska kuskinamme oli paikallinen ruusperi. Viazulin bussit ei kaikki todellakaan ole loistavassa kunnossa ja tämä yksilö jolla me matkasimme pysyi hädin tuskin kasassa. Eli jos matkaatte täällä dösillä, niin tsekatkaa myös muut bussifirmat esim Transtur -niminen firma, niiden dösät näyttäis äkkiseltään olevan paljon tuoreempia ku Viazulin, niin ja varatkaa matkanne ennakkoon! Joka asemalle tuntuu jäävän ihmisiä, jotka luulivat, et dösissä ois aina tilaa!

No perille kuitenkin päästiin ja laahustimme casallemme. Casan löytäminen oli hieman hankalaa, koska talossa ei ollut muuta kuin numero, joka onneksi tällä kertaa täsmäsi meidän lipukkeeseemme. Saimme huoneemme, vaikka kello oli vasta kympin hujakoilla.

Trinidadin Casamme terassin näkymät.

Hetken mietittyämme, et mitäs tässä tekis, sain loistoajatuksen et vuokraisimme cygät ja ajaisimme Playan Anconiin. Sen kärki sijaitsee  noin 18 kilometrin päässä Trinidadista, mutta ihan kärkeen emme matkaisi.

Milla hoiteli meille pyörät ja kun ne tulivat katsoimme, et huh huh... ne on cubanstyle -fillarit! Mut mitäs sitä lyhyttä matkaa varten mitään luksusta tarviskaan. Lähdimme matkaan. 

Cuban Stylet! Eiku matkaan!

Ajoimme La Bocan kautta, koska se tie meni merenrantaa pitkin ja oli vain kilsan pidempi kun keskeltä maita ja mantuja menevä tie. La Bocassa meidän oli vain pakko pitää tauko, koska fillarit oli niin p*skoja, et niillä polkeminen kävi työstä. Yritin ilman työkaluja tutkia voisko niille tehdä jotain, mut ainoa mitä pystyi oli toisen satulan kiristäminen paremmin ja korkeammalle ja vaihteiden “säätö”. 

La Bocan biitsin rantaravintola.

Otimme bisset “rantaravintolassa” ja niden jälkeen jatkoimme polkemista. Parin kilsan jälkeen oli pakko vaihtaa pyöriä, kun Milla ei vaan enää kyennyt jatkamaan omallaan. Mä lyhyempi jalkaisena sitkutin muutamat kilsat tällä cygällä, missä ei siis satula pysynyt paikallaan ja oli aivan liian matalalla. 

S'#tanan pitkä matka joka suuntaan...

Pysähdyimme pienelle rantapläntille ja siinä olleelta mopedisti/snorklausvälinevuokraajalta saimme apua fillarinsäätöihin. No muutamat kilsat meni taas ok, kunnes kiristykset pettivät ja taas mentiin pyörivällä ja todella huonolla satulalla. Perille kuitenkin päästiin ja olimme antainneet oluet, matkaakin tuli trackkerin mukaan vain reilu 13 kilsaa, siis yhteen suuntaan.

Ravintola Grill Cariben biitsi

Koska “viimeinen ranta” oli vähän niinkuin hotellin omaa rantaa, eikä esimerkiksi rantaravintolassa saanut syödä kuin hotlan asiakkaat, palasimme takaisin päin reittiämme edelliseen ravintolaan Grill Caribeen.

Söimme lounaat ja uudella energialla jatkoimme paluuta sivistyksen pariin. Milla keksi kesken matkan, että haluaa kokeilla snorklausta ja niimpä pysähdyimme tuttuun pyöränkorjaus paikkaan ja vuokrasimme välineet. 

Snorklauspaikka ei ollu hiekkaranta.

Vuorotellen kävimme pulikoimassa snorkkelien kanssa ja useampi hetki siinä meni. Aurinko alkoi jo painumaan horisonttiin ja päädyimme sitten katsoa kunnolla auringonlaskua.

No NYT!

Matkaa takaisin kaupunkiin oli jäljellä about 8 kilsaa ja näillä leveysasteilla pimeä tulee kohtuu nopeaan... Ilman valoja ja heijastimia ajoimme sitten autotien reunaa ja tuntui ettei matka lopu koskaan. 

Sisulla vedettiin kuitenkin loppuun asti (ei ollut vaihtoehtoja) ja perille pääsyämme juhlistimme oluella ja pikasuihkulla ja unta ei tarvinnut kauaa odotella. Persaus on varmasti kipeä useamman päivän tän cygäilyn jälkeen!

7.2.

No uni tuli kyllä nopeasti, mutta sit sen keskeytti todella kova ääninen heinäsirkka... Heräämisiä tuli yön aikana useita, joten jos se sama tyyppi alottaa ens yönä konserttinsa, ni se on sit sen viimenen konsertti!

Aamiaisen jälkeen olo oli jo parempi, mitä nyt istuminen normaalilla tuolillakin sattui niin saamaristi. Tänään ohjelmassa ois kaupunkikierros, mutta se olisi vasta iltapäivästä, joten ehdotin reippailua kaupungin heti ulkopuolella olevalle radio/tv-mastolle. Matkaoppaan mukaan sinne on mukava 30 minuutin hiking, joten mikäpä sen mukavampi tapa aloittaa aamua :) 

Radio ja tv-torni oli kyllä sen arvoinen puserrus! Taka-alalla näkyy meitin eilinen pyöräily niemi...

Eilinen tuntui vielä jaloissa, mutta kapusimme reippaasti mastolle ja pienen keskustelun jälkeen maston valvoja halusi, että tulemme katsomaan maisemia paremmasta paikasta “kielletyltä alueelta”. Kapusimme jonkun tönön katolle ja tämä valvoja esitteli oman laaksonsa meille. Tovin siellä töllisteltyämme lähdimme alas kukkulalta ja pääsimme vielä rapsuttelemaan päkäpäitä ennen paluuta kaupunkiin.

Kuubalaiset päkäpäät.

Taas piti syödä ja vetäisimme pikalounaat ennen paluuta casallemme. Kerkesimme olla casalla 40 minsaa ja sitten kaupunkikierroksen vetäjä (opiskelija mukana) tuli hakemaan meidät kävelylle kaupunkiinsa. 

Trinidadin vanhaa kaupunkia.

Kävelimme vanhan kaupunkin katuja pari tuntia ja hän kertoi tärkeimmät nimet ja vuosiluvut paikoista. Pysähdyimme välillä kahville Cafe Don Pepen kahvilaan, jottei dataa tulisi liikaa kerralla ja sitten jatkoimme matkaa. 

Jälkikäteen voin sanoa, et Trinidad oli ehdottomasti matkamme mielenkiintoisin ja paras kaupunki!

Kierros oli todella rento ja mielenkiintoinen. Kierroksen päätteeksi meillä oli varattu opetustuokio kuubalaisten drinkkien tekoon. Menimme ravintola Giroudiin ja siellä meille opettiin Mojiton, Cuba Libren ja Canchancharan valmistus. Siis oikeaoppisesti, eikä niinkuin täälläkin moni baarimikko ne tekee :) No toki juomat piti vielä juoda ennenkuin raflasta pääsi poistumaan.

Milla ja meidän oppaat, noi 3 vasemmalla oli jotain turisteja.

Aurinko alkoi taas jo painumaan maillensa ja moni paikka oli sulkenut ovensa, mutta kerkesimme vielä San Francisco de Asis -museeon ja sen torniin ottamaan muutamat kuvat kaupungista hämärässä. 

Trinidad ja Sierra del Escambrayn vuoristo

Sieltä meidät heitettiin ulos kun pimeys laskeutui kunnolla ja sitten oli aika pikaisten shoppailujen, koska suurin osa turistikrääsäkauppiaistakin pisti kamat kasaan kun aurinko laski. Parit tuliaiset löydettiin ja sitten oli aika, no syödä taas!

Pari tuntia aikaisemmin otettu kuva kertoo, et mitä täällä turisteille myydään.

Kaupunkierroksella olimme bonganneet ravintolan mihin halusimme mennä syömään ja sieltähän meidät sitten löysi. Illallinen nassuun samalla tanssiesitystä katsoen ja jälkiruoaksi Millakin vietiin lavalle tanssimaan! 

Tanssien loputtua palasimme kämpille, jossa meitä odotti samusirkan yökonsertti! No yritimme ensin häätää sirkkaa kirjan ja kaikkien työkalujen avulla mitä meiltä löytyi (se oli todella iso kaveri) ja kun sirkka sitten yritti karata talon sisäpuolelle oli annettava kuolinisku, joten RIP... sit pikaisesti kamat valmiiksi huomista “vaeltelua” varten ja unille!

8.2.

Kohtuu aikainen herätys ja aamiainen. Kello kasin jälkeen piti olla valmiina samoilulle. Me olimme ajoissa ja kyytikin oli ajoissa, mutta sitten alkoi perus kuubalainen odottelu. Mihinkäs sitä lomalla kiire on ja tunnin venailun jälkeen olimmekin jo matkalla Topes de Collantesin luonnonpuistoon.

Kyytiä odotellessa casan edustalla, ei siitä heti arvais et kyseessä on majoituslaitos.

Ajelimme noin 20 kilsaa Trinidadista “vuoristoon” ja saavuimme jonkinlaiseen visitorcentteriin. Puistoon maksaa sisään joitakin cuc:eja ja opas sitten sääti jonkin lupien kanssa joten menihän siinä taas oma aikansa.

Ennen samoilua kävimme juomassa “parhaat” kuubalaiset kahvit! Puistossa on talo joka kuvastaa kuubalaisen kahvinkasvattajan taloa ennen vanhaan, tai siis, tämä talo on taas käytössä, mut enimmäkseen turisteja varten, jotta me tiedettäis miten se kahvi sinne kuppiiin päätyy. 

Hieman vanhempia kahvinjalostus laitteita.

Tämä kyseessä oleva “paras” kuubalainen espresso maistui mielestäni palaneelle, joten se siitä parhaudesta. No kyllä meille selitettiin kaikki vanhanaikaiset menetelmät mitä edelleen käytetään kahvituotannossa Kuubassa. Mielenkiintoinen seikka kuubalaisesta kahvista on se, että samoin kuin tupakassa, niin valtio ostaa väkisin 90 prossaa sadosta ja viljelijälle jää itselleen 10 pinnaa. Parhaasta laadusta valtio maksaa viljelijälle 160 cup:pia eli noin 6€ per 30 kiloa!!! ja vielä sitten se, että Kuuba myy kaiken “parasta laatua” olevan kahvin suoraan Japaniin eli omaan käyttöön saati muualle sitä ei mene ollenkaan! No ostimme matkaan 250g palaneita papuja, jotta viljelijä saa vähän takaisin valtion ahneudesta.

Matkalla putoukselle tuli bongattua Kuuban kansallislintu Kuubantrogoni.

Sitten se alkoi, papereiden mukaan 6 kilometriä yhteensä oleva “vaativa” vaellus! Milla oli jo valmiiksi aivan paiseessa tulevasta, mutta menomatka oli kohtuu helppo, mitä nyt viimeiset 500 metriä oli melkein suoraa rinnettä alas päin... toiseen suuntaan voi tulla hiki!

Matkalla uimaan...

Perillä Vegas Grandes -vesiputouksella odotti palkinto, jonka vuoksi kannatti kyllä hieman samota. Kuvat kertoo jotain, mutta ei kaikkea, joten suosittelen tulemaan paikan päälle. 

Hieno paikka, ei voi muuta sanoa.

Muutamat kuvat joka laitteella mitä löytyi ja sitten simmarit jalkaan ja uimaan! Vesi oli saamarin kylmää ja moni siinä veteen mennessä arasteli, mut me ehkä eniten! Joku kysyi et mistä ollaan kotoisin ja kun sanoimme et Suomesta, ni sit naurettiin et meidänhän pitäs olla tottuneimpia tähä hommaan! No minähän en normisti kylmässä ui, mut nyt oli tehtävä poikkeus! Hieman vettä päälle ja sit plumpsis! Action kameralla yritin taltioida jotain fiilareita, mut kyl ne parhaat palat jäi pään sisään! Mahtavaa!

Sen verran oli kylmää vettä, et actioncam meni aivan huuruun, no mut putouksen toisella puolen ollaan.

Paluumatka ei tuntunut missään, kun alku meni lämmitellessä ja loput fiilistellessä, sportstrackkeri sanoi matkan olleen 4,6 kilsaa, mut sehän on perus kuubalainen tarkkuus. Ajoimme sitten koko ryhmän kanssa syömään lounaat läheiseen raflaan ja sen jälkeen vielä pysähdys näköalapaikalla ennen saapumista takaisin Trinidadiin.

Kellon puksutteli neljässä ja pienen pohdinnan jälkeen päätimme vielä kävellä muutamat kadut mitä emme lähistöllä olleet kävelleet ja auringonlaskun kävimme fiilistelemässä jossain ravintolassa, missä oluen saaminen kesti 30 minsaa. 

Perusmaisema Kuubassa, ränsistyneitä taloja ja vanhoja autoja.

Lonely Planetin opuksesta valitsimme seuraavan muonapaikan ja se oli Paraito -pikaruokaravintola, no kaikkee pitää kokeilla, joten sinne siis. Ruoka oli hyvää, mutta mitään pikaa siinä ei ollut. Sit pitikin palata casalle ja pistää taas kamat kasaan huomista siirtymistä varten. Huoh, reilun 6 tunnin siirtymä Varaderoon...

9.2.

Aamiainen klo 5.30, kamat kantoon ja dösäkille. 7.00 startti ja sit kateltiinkin taas maisemia. Trinidadista ajoimme ensin tuttua tietä Cienfuegosiin ja sieltä Sikojenlahden kautta Australian -kylään lounaalle. 

Perillä Varaderossa olimme joskus puoli kaksi ja dösäasemalta otimme taksin casallemme. Kahden nurkilla olimme majoituksella ja jätimme vain tavarat sinne, koska nälkä oli suuri! 

Menimme casan vieressä olevaan Waco's Club -ravintolaan ja söimme vain jotain, jotta verensokeri saatiin taas kohoamaan (emme taaskaan lounastaneet bussin taukopaikalla). Sitten oli aika lähteä tutkimaan uutta kylää.

Kävelimme suoraan rantaan, johon casaltamme oli puoli kilsaa matkaa. Kyllähän se silmiä hivelevää oli, "valkoista" hiekkaa silmänkantamattomiin! 

No ohan se ihan kiva.

Kävelimme pari kilsaa rantaa pitkin ja sitten poikkesimme pääkadulle, jossa menimme heti ensimmäiseen kuppilaan nauttimaan olutta ja mojitoa! Paikka sattui olemaan La Bodeguita del Medio -Varadero eli samaa ketjua ku missä Havannassa käytiin, Hemingway -paikka. Näitä ravintoloita on ympäri maailman, lähimmät Suomea on Prahassa ja Budabestissä, täytyy kesällä käydä Prahan versiossa testaamassa heidän mojitonsa!

La Bodeguita del Medio -Varadero, oli pakko bommata oma puumerkkiki seinään...

Käyskentelimme sitten vain ympäriinsä monta tuntia ja päädyimme jossain välissä takaisin kämpille, tarkoitus oli vielä lähteä myöhemmin illallistamaan, mutta matkapäivät on rankkoja, joten hyydyimme yöunille...

Näitä veijareita riitti tässä maassa!

10.2.

Hyvien yöunien jälkeen jaksoi taas ihan eri tavalla! Aamiaisen jälkeen lähdimme tutkimaan krääsäkauppoja, josko sitä jotain kotiinvietävää löytäisi. No lähes kaikki matkamuistokaupat myy samoja tuotteita ympäri Kuubaa, joten sit vain piti tehdä päätöksiä, mitä haluaa kotiinsa viedä.

Ei ollu tässäkään casassa mitään valittamista, päin vastoin! Kaikki casat oli kyllä loistavia!

Ajatuksissa oli lähteä joko tänään tai huomenna piipahtamaan Matanzasin kaupungissa ja koska rihkamakaupat eivät jaksaneet kiinnostaa kovinkaan pitkään, päätimme tehdä visiitin tänään.

Ensimmäinen taksi halusi jotain tähtitieteellisiä summia matkasta vajaan 40 kilsan päähän ja takaisin, joten seuraavaa pysäyttämään. Seuraavan kanssa pääsimme yhteisymmärrykseen hinnasta (about puolet ekasta), joten menoksi. 

Matanzasin keskus plaza.

Kuskilla oli selkeäsi kiire, koska tingimme ehkä sopivasti ja olimme puolessa tunnissa Matanzasin keskustorilla. Sovimme treffit kuskin kanssa 2 tunnin päähän samaan paikkaan ja sitten tepastelemaan.

Tämmönen taideteos tällä kertaa.

Eipä tässäkään kylässä hirveästi "näkemistä" ole, mutta pari tuntia saatiin kivasti kulumaan kävelyllämme. Kerkesimme jopa syömään sämppärit torin laidalla ennen treffejämme kuskimme kanssa.

Takaisin Varaderoon ajoimme sitten vielä kovempaan ja kuski vei meidät casallemme asti ja oli kovasti onnellinen rahoistamme eli kait sekin oli vielä liikaa maksettu :D

Aurinkoa oli vielä muutama tunti jäljellä, joten mölkky ja bisseä matkaan ja biitsille! Siinä sitä sitten tunnit lensivät palikoiden seurana ja auringonlaskun jälkeen olimme valmiit lähtemään illalliselle. 

Game on!

Syötyämme menimme vielä muutamalle casamme lähistöllä sijaitsevaan suureen nähtävyyteen nimeltä The Beatles -baari! Porukkaa siellä oli joka ilta tungokseen asti, joten kait porukka tykkää! Beatlesia siellä ei hirveesti kuulunut, mutta livenä jotkuu bändit veti 80-luvun hittejä, volumestakaan ei ollu pulaa, koska nuotit kuulu meidän casallemme asti aivan tunnistettavasti. Muuten tykkäsin kuitenkin baarista, olihan siellä mm. Liverpoolin pelipaita seinällä ;)

Jos maa elää kuuskyt-lukua, ni miksei baaritki?

11.2.

Viimeinen kokopäivämme Kuubassa oli aluillaan ja loistavan aamiaisen jälkeen lähdimme ajamaan hop on-hop off -bussilla ympäri Varaderon. Bussi on edullinen vaihtoehto, koska se maksaa vain 5CUC/nassu kokopäivältä. 

Ajoimme ensin aivan niemen (mun mielestä tää on kyllä saari, katso vaikka kartasta) kärkeen. Matkalla näimme nämä järkyttävät resortit, joita siis niemen pohjoiskärki on täynnä. Kaikki ovat all-inclusive mestoja ja paikalliseen hintatasoon nähden superkalliita, no onneksi me ei oltu niissä!

Tuolla niitä hirvityksiä on :)

Ajoimme sitten muutaman pysäkin takaisinpäin ja hyppäsimme pois Sendero Cuavas -kyltin kohdalla, siitä alkaisi joku pieni metsätaival ja sinne olimme menossa.

Sisäänpääsyn maksettuamme saimme reittikartan ja lähdimme metsään. Kartassa oli merkitty jotain kohtia ja sitten samoilimme polkua pitkin numeroiduille paikoille ja luimme kartasta mitä siinä piti olla. No juu, ei se ehkä ollu niin extremeä ku ois voinu kuvitella, ainoo oikeesti hauska paikka oli lepakkoluola josta löysimme yhden lepakon. Hauskin asia oli kuitenkin kun kuulimme Grey Cat Birdin äännähdyksen! Se oikeesti kuulosti kissalta!

Pelottava lepakkoluola :D Tosta kolosta piti siis ryömiä sisään...

Kierros loppui niin, että tulimme ulos metsästä ja olimme ison tien varressa puolen kilsan päässä alotuspaikasta. Kävelimme takaisin sinne ja otimme oluet ja odottelimme seuraavaa dösää joka veisi meidät pois täältä skutsista takaisin ihmistenilmoille.

Ajoimme dösällä niemen eteläkärkeen ja siellä vain vaihdoimme bussia toiseen, jolla ajoimme takaisin "keskustaan". Kokonaisuudessaan noista Varaderon nähtävyyksistä ja fiiliksestä : tuntuu, et kaikki on tekemällä tehtyä. Täällä on vain yksi oikea nähtävyys ja se on toi ranta! Kaikki muut on turisteja varten tehty, et ne tuntis edes hitusen olevansa Kuubassa, mutta täällä sitä fiilistä ei oikeasti saa! Mulla ei ole mitään tarvetta tulla Varaderoon uudelleen, vastaavia hiekkarantoja maailma on kuitenkin pullollaan...

Kalastaja ja sen kamut!

Menimme murkinoimaan kuubalaiseen pikaruokamestaan. No nimeltään se on pikaruokapaikka, mutta ei taaskaan palvelunopeudeltaan. Söimme ensin perhepitsan puoliksi, se oli semmonen saarioistenkuraläpän kokoinen, joten sen jälkeen otimme vielä hampparit jälkiruoaksi. Todellisen gourmet -aterian jälkeen olikin jo kiire, koska aurinkoa oli jäljellä taas vain pari tuntia ja se piti pyhittää biitsille ja mölkylle! Eli pikamarssia casalle, rantakamat megeen ja mölkkyä heittämään.

Sinne se painuu viimosen kerran meidän täällä olo aikana :/

Parit tunnit meni taas lentämällä ja sitten oli aika palata casalle. Hieman mietimme jo pakkaamista, mutta lähdimme sit kuitenkin ensin illalliselle. Menimme syömään sinne samaan Hemingway -mestaan ja onneksi, koska viimeiseksi illaksi Kuubassa se oli menestys! Kuubalaisia sävelmiä soittava livebändi ja hyvä kuubalainen ruoka kruunasivat illan! Parit oluet ja mojitotkin siinä tuli vielä nautittua ja sitten oli aika palata casalle pakkaamaan suurimmat kimpsut rinkkoihin. Toisaalta huomenna on vielä aikaa ennen kuin taksi Havannaan lähtee liikkeelle...

12.2.

Aamiaisen jälkeen olisi aikaa reilut parituntia vielä käydä vaikka shoppailemassa jotakin kotiinviemisiä ja niimpä lähdimme tutkimaan krääsäkauppoja, ajoimme jenkkitaksilla isolle markettialueelle ja kiersimme putiikit. Mitään ei juurikaan löytynyt ja kävelimme seuraavalle, ostimme jotain ja sitten tepastelimme casaamme kohti ja ostimme vielä jotain sälää jostain kaupasta.

Kävin vielä hakemassa Casa del Ron:ista paikallista suklaata ja sitten tämä alkoisin olemaan tässä. Palasimme casalle, pistimme rinkat valmiiksi ja joimme oluet casan pihassa. Sitten tulikin taksi ja ajoimme Havannaan Jose Martin -lentokentälle.

Olimme kentällä noin klo 14, joten aikaa koneen lähtöön olisin noin 3 tuntia, no se aika menee nopeasti kuubalaisella kentällä :) jonotimme lähtöselvitykseen ja samassa jonossa oli Kari Hietalahti ja Tommi Korpela, sekä ilmeisesti heidän kuvausporukkansa, olivat vissiin tekemässä jotain ohjelmaa täällä... 

Sitten jonotimme turvatarkastukseen ja sen jälkeen kaupan jonossa, näiden jälkeen olisi tehnyt mieli jotain hiukopalaa, joten jonotimme aulan ainoaan "ravintolaan". Sieltä loppui kaikki muu ruoka paitsi spagettimössö, joten söimme sitä ja sit olikin aika mennä koneeseen.

Lento lähti kohtuu ajallaan ja seuraavat 9,5 tuntia meni taas leffoja katellen, sekä musiikkia kuunnellen.

Näihin tunnelmiin...

Koneen vaihto Amsterdamissa ja pian olimmekin taas Suomessa! Loistavaa oli myös, että kyyti kotio odotti kentällä, kun Millan äitee oli meitä kyyditsemässä...

Parit kaarat...

Mihis seuraavaks?!?